*

Hanna Luukkonen

Uusi Vantaa ei saa hukuttaa vanhaa

"Kaupungin liian nopean kasvun tavoittelu on jo vuosia vaarantanut vantaalaisten hyvän arjen. Huoli liian nopeasta kasvusta on otettava todesta. Kaupungin velkaantuminen on suuri uhka, mutta sitäkin suurempi uhka on kaupunkilaisten kokemus osattomuudesta. Heidän osansa on ollut vain odottaa, kun kaupunkistruktuurin rakentaminen sitoo kaikki resurssit. Nyt on asukkaiden vuoro." (Vantaan Keskustan kuntavaaliohjelmasta)  

Pääkaupunkiseudunkin mittakaavassa hurjaksi yltyneen kasvun tuottamaan investointipaineeseen ei ole löytynyt toimivaa purkuventtiiliä. Päinvastoin. "Koulujen ja päiväkotien takia investoinnit ylittävät 2017 viime vuosina noudatetun 100 miljoonan katon: budjetoidut investointimenot ovat 113 miljoonaa." Korjaustöiden osuus tuosta summasta jää noin 25 prosenttiin. 

Kaupungin nykyjohto on ollut asian edessä juupas eipäs -asenteineen melko toimeton. Kunnan omien palveluinvestointien sijaan tarjotaan ratkaisuksi entistä laajempaa yksityisen sektorin hyödyntämistä. Tilojen vuokraaminen tai palveluiden ostaminen ei sekään kuitenkaan ole ilmaista. Mitä enemmän vaikkapa palveluseteleitä yksityiseen päiväkotiin jaetaan, sitä suurempi on loppusumma. Varsinaisten kulutettujen veroeurojen lisäksi hintana on ikävimmillään laatuongelmien tuottama inhimillinen hätä ja maksajiksi on tässä mielessä joutunut jo vanhuspalveluiden asiakkaita. Kaupungin vasen laita sitäpaitsi tuskin nurisematta nielee yksityisen sektorin roolin kasvattamista kunnallisten peruspalveluiden tuottajana. Lopulta ollaan siis taas juupas eipäs -tilanteessa, ei tosin enää itse ongelman olemassaolon, vaan sen ratkaisuvalikoiman osalta. 

Juupas eipäs -väittelyt ovat lapsiperheellisille tuttua huttua. Oman taaperon kanssa käytynä ne kuitenkin turhauttavat huomattavasti vähemmän, kuin kaupungin setien ja tätien valtapoliittisen soidintanssin seuraaminen. Perheet tarvitsevat päivähoitopaikkoja. Mielellään terveissä rakennuksissa lähellä kotia tai työmatkan varrella, riittävällä määrällä pätevää ja motivoitunutta henkilöstöä varustettuna. Liian nopea kasvu vaarantaa tämän vanhempien työllistymisenkin kannalta perustavanlaatuisen tarpeen toteutumisen. 

Vaikeimmaksi ongelmaksi ei ehkä viime  kädessä kuitenkaan muodostu  kysynnän ennätysnopeasta kasvusta johtuvat yskähtelyt palvelutarjonnan koneessa. Paljon tätäkin suuremmaksi haasteeksi voi tulevaisuudessa muodostua se, kuinka aluiden eriarvoisen kohtelun repimä railo vantaalaisten välillä saadaa kurottua umpeen. Kaikkien vaaliohjelmissa muistetaan mainita asukkaiden osallisuuden lisääminen. Tämä on kuitenkin pelkkää sanahelinää tilanteessa, jossa ongelmana valtaosan kohdalla ei suinkaan ole vaikuttamiskanavien puute, vaan kertakaikkinen mielenkiinnottomuus omaa kotikaupunkia ja sen kehittämistä kohtaan. Kunnallisvaalien äänestysaktiivisuus (tai siis sen puuttuminen) on yksi tapa todentaa tämä neljän vuoden välein. Kuinka voidaan olettaa asukkaiden aktivoituvan asukasfoorumeista tai uusista sähköisistä osallistamisen palveluista, jos päällimmäisenä kokemuksena asukkailla on se, että toiset saa ja me ei. Tarvitaan siis tasapuolisempaa ja asukaslähtöisempää aluepolitiikkaa kaupungin sisällä. 

En ole Vantaan kehittämistä enkä kaikkea kasvua vastaan. Olen nykymuotoista vauhtisokeutta vastaan, joka kurjistaa vantaalaisten elämää sen parantamisen sijaan. Nyt on aika keskittyä laiminlyötyjen asuinalueiden ja julkisten rakennusten kunnostamiseen sekä kehittämiseen. Radanvarsi saadaan täytettyä uusilla vantaalaisilla hieman rauhallisemmallakin tahdilla.  

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat