Hanna Luukkonen

Kouluissa on voitava hengittää vapaasti

Viime kuntavaalien tuoksinassa molemmat Vantaan vanhat jätit, niin Kokoomus kuin Sdp:kin, asettautuivat vastustamaan tuolloin kaavailtua koulunkäyntiavustajien määrän rajua leikkaamista. Nämä vaalilupaukset pidettiin ja koulunkäynntiavustajat saivat jäädä. Ihan yhtä ruusuisesti ei kuluva valtuustokausi vantaalaisten lapsiperheiden osalta jatkunut. Kotihoidontuen kuntalisästä leikattiin lyhentämällä sen maksuaikaa puolella vuodella ja varhaiskasvatukseen kohdistuneen säästöpaineen alla rajattiin subjektiivista päivähoito-oikeutta. Koulujen lakkautukset kuumensivat tunteita, eikä jäljelle jäävien koulujen sekä päiväkotien sisäilmaongelmiin tunnu löytyvän kunnon ratkaisuja. Kun kaiken tämän päälle saa lukea uutisista Vantaan lastensuojelun hälyttävistä ongelmista, saattaa monessakin perheessä käydä mielessä asuinpaikan vaihto lapsiystävällisempään kotikuntaan. Ilmeisesti muuttoja on ainakin terveellisempien koulujen perässä jo tehtykin. 

Vantaalaisena kunnallisvaaliehdokkaana ja äitinä olen kokenut olevani aikamoisessa ristiaallokossa. Taloustilanne ei taivu siihen, että kaikki lapsiperheiden palvelut saatettaisiin täydelliselle tolalle, lisäresursseja kun kaivattaisiin myös niin omaishoidon tukemiseen kuin vanhuspalveluihinkin, vain muutamia mainitaksemme. En halua tehdä katteettomia vaalilupauksia enkä sortua yltiöoptimismiin muutenkaan. Jos puntarissa on jo tehtyjen leikkausten peruuttaminen toisella ja jatkuvasti kasvavan palvelutarpeen täyttäminen toisella puolella, on minun kallistuttava uusien päiväkotien rakentamisen, lisähenkilöstön palkkaamisen ja kiinteistöjen kunnostamisen puolelle. Olkoonkin, että tämä tarkoittaisi edellisen valtuuston tekemien kipeiden leikkausten kanssa elämistä vielä vähintään seuraavat neljä vuotta. 

OAJ on onneksi tarjonnut meille ehdokkaille järeää vaaliasetta lapsiperheellisten äänestäjien pyydystämiseen: opettaja- ja oppilasmäärän välistä suhdelukua opettajamitoituksen parantamiseksi

Vantaalla on toistaiseksi pidetty varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ryhmäkoot ennallaan, vaikka monessa kunnassa tähän ei valtion erityisavustusten lakattua ole pystytty. Tämä on ollut Vantaan kuntapäättäjiltä viisasta politiikkaa. Ryhmäkokojen pitäminen riittävän pienenä tuo säästöä erityisen tuen pienempänä tarpeena sekä syrjäytymisen ehkäisynä. Pienemmissä ryhmissä opettajilla on parempi mahdollisuus antaa henkilökohtaista ohjausta - kohdata kunkin oppilaan yksilölliset tarpeet - ja näin vaikuttaa positiivisesti myös esimerkiksi tyttöjen ja poikien välisten oppimiserojen tasaantumiseen. Pienemmissä ryhmissä opettajien on myös helpompi havaita kiusaaminen ja puuttua siihen. 

Vantaan Sanomien vaalikonevastausten perusteella opetusryhmien kasvattamisesta ei onneksi tarvitse Vantaan lapsiperheissä huolestua jatkossakaan. Valtaosa ehdokkaista on vastannut olevansa jokseenkin tai täysin samaa mieltä siitä, että ryhmäkokoja on Vantaalla päinvastoin pienennettävä nykyisestä. Miten tämä tulee käytännössä toteutumaan, se jää nähtäväksi. Itse en usko OAJ:n suhdeluku-mallin sellaisenaan toteutuvan vallitsevassa kuntatalouden murroksessa missään, Vantaalle se ainakin olisi liian kallis. Suuntaviivoja siitä olisi kuitenkin syytä hakea etenkin sen osalta, kuinka vieraskieliset sekä erityisen tai tehostetun tuen oppilaat jatkossa huomioitaisiin opetusryhmien mitoituksessa. Nykytilanne, jossa opettajalle annetaan yli 20 oppilaan luokka useammalla erityisoppilaalla ja puutteellisella tuella varustettuna, on kestämätön. Se heikentää niin oppilaiden kuin henkilöstönkin turvallisuutta, työrauhaa ja oppimisen riemua. Parempi opettajamitoitus olisi toteutuessaan koulujen työskentelyilmapiirille sama kuin puurakentaminen niiden sisäilmalle - kestävä ja kustannustehokas ratkaisu ongelmiin. Kannatan!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat